Taloyhtiöön mahtuu erilaisia elämänrytmejä ja ääniä. Ota asumisessasi huomioon naapurit ja vältä turhaa metelöintiä. Normaaleja elämisen ääniä pitää kuitenkin sietää puolin ja toisin.
Normaaleihin kodin ääniin kuuluvat esimerkiksi:
- Vieraiden kyläilyn äänet
- Koira haukkuu sisällä satunnaisesti
- Suihkussa käyminen myös myöhään yöllä
- Lasten leikit varhain aamulla
- Musiikin kuuntelu ja soitinten soittaminen muutaman tunnin päivässä
- Television äänet normaalia kovemmalla, esimerkiksi huonon kuulon takia
Yhteisten järjestyssääntöjen määräämän yörauhan aikana meteliä ja juhlimista tulee ehdottomasti välttää. Kaikissa taloyhtiöissä ei ole järjestyssääntöjä määritelty.
Mahdollisesta häiriöstä kannattaa aina kertoa ystävällisesti ensisijaisesti häiriötä aiheuttavalle naapurille itselleen. Häiriön aiheuttaja ei välttämättä ole tietoinen aiheuttamastaan häiriöstä ja keskustelemalla rauhan saa palautumaan usein nopeimmin. Mikäli et koe tätä vaihtoehtona, isännöinti auttaa asiassa.
Häiriöilmoituksen tekemällä ilmoitat isännöitsijälle kokemastasi häiriöstä. Kirjaa ylös kellonajat ja päivämäärät sekä se, millaisesta häiriöstä on kyse. Voit myös kehottaa muita naapureita ilmoittamaan asiasta, jos hekin ovat kokeneet häiriöitä. Mitä useampi talon asukas ilmoittaa samasta häiriöstä sitä haittaavampaa se todennäköisesti on ja sitä voimakkaammin siihen voidaan myös puuttua. Ilmoittajan tietoja ei anneta häiriötä aiheuttaneelle asukkaalle mutta nimettömiin ilmoituksiin ei ole mahdollisuutta reagoida.
Huom! Mikäli havaitset talossasi lainvastaista toimintaa tai koet tilanteen itsellesi tai jollekin muulle osapuolelle vaaralliseksi, ota yhteyttä aina myös poliisiin yleisen hätänumeron 112 kautta. Poliisi ei kuitenkaan luovuta tietoja taloyhtiöille joten ilmoitus on tehtävä myös isännöintiin.