Syksyllä taloyhtiöihin muuttaa paljon uusia asukkaita – moni muuttaa ensimmäistä kertaa asumaan yksin

Syksyllä moni nuori aloittaa uuden elämänvaiheen muuttaessaan opiskelujen perässä uuteen kaupunkiin ja ensimmäiseen omaan kotiinsa. Omaan kotiin muutettaessa on paljon asioita, jotka pitää muistaa hoitaa. Monet asioista taloyhtiössä saattavat olla sellaisia, että ne eivät ole ennestään tuttuja. Mitä taloyhtiöasumisessa pitää ottaa huomioon?

Taloyhtiöasumisessa tarvitaan asumisen perustaitoja. Pitkälle pääsee, kun muistaa ottaa muut asukkaat huomioon. Kuva: Adobe Stock

Suomalaisista 2,7 miljoonaa asuu taloyhtiöissä. Taloyhtiöitä on erilaisia, mutta yhteistä niille on, että niissä tarvitaan asumisen perustaitoja. Joskus käsitykset siitä, mikä on normaalia asumista ja mikä ei, poikkeavat naapurien kesken. Tavallista elämää voi viettää, mutta meluhäiriöt, kuten juhliminen yöaikaan, voi johtaa pahimmillaan vuokrasopimuksen purkamiseen.

– Taloyhtiöasumisessa tulee ottaa muut asukkaat huomioon ja antaa kaikille yörauha. Kun nuori muuttaa omilleen asumaan, on mukava kutsua kylään ystäviä ja pitää myös tupaantuliaiset. Mutta jos juhliminen ja äänekäs elämä jatkuvat päivästä ja yöstä toiseen, se voi johtaa varoituksen saamiseen ja lopulta myös vuokrasuhteen purkamiseen. Naapureille on hyvä kertoa etukäteen, jos järjestää kotonaan vaikkapa juhlat ja toisaalta tällaiset iltamat on hyvä lopettaa ennen yöaikaa, jotta naapurisopu säilyy, kertoo Isännöintiliiton johtava lakiasiantuntija Jenni Valkama.

Taloyhtiöasuminen on yhteispeliä – taloyhtiön yhteisöllisyys on myös valtava voimavara

Monissa taloyhtiöissä on asukkaiden yhteisiä tiloja tai muuta yhteisöllistä toimintaa, kuten vaikkapa talkoot tai yhteiset viljelylaatikot taloyhtiön pihalla. Asukkaiden osallistuminen oman taloyhtiönsä asioihin luo yhteisöllisyyttä, jolla on paljon merkitystä asukkaiden hyvinvoinnin kannalta. Yhteisöllisyys voi parhaimmillaan torjua yksinäisyyttä, kun naapurit tuntevat toisensa.

–  Kannattaa ehdottomasti tutustua naapureihin ja mennä mukaan taloyhtiön yhteisiin tapahtumiin. Kun tullaan tutuksi puolin ja toisin, monet asiat sujuvat helpommin. Naapureilta voi saada tietoa taloyhtiön asioista ja esimerkiksi avun pyytämiseen on matalampi kynnys, vinkkaa Valkama.

–  Näkisin tämän tärkeänä myös siltä kannalta, että kun nuori muuttaa ensimmäiseen omaan kotiinsa, moni asia ei välttämättä ole vielä tuttu. Olisi hienoa, jos taloyhtiöltä saisi selkeitä ohjeita asumiseen ja olisi jopa henkilö, jonka puoleen nuori voisi tarvittaessa kääntyä ja kysyä neuvoa, sanoo Valkama.

Suunnitelmallinen taloudenhallinta kannattaa – varaudu myös yllättäviin menoihin

Omaa talouttaan kannattaa suunnitella ja kirjata ylös tulot sekä menot. Asumiskulujen osuus ei saisi nousta liian korkealle tasolle, jotta rahaa jää myös elämiseen sekä yllättäviin menoihin. Suunnitelmallinen taloudenhallinta auttaa pääsemään yli mahdollisista taloudellisesti haastavista ajoista. Pahan päivän varalle on hyvä kerätä puskuria.

Millainen sähkösopimus kannattaa ottaa?

Ennen muuttoa on selvitettävä, sisältyykö sähkö vuokraan vai onko asukkaan tehtävä erillinen sähkösopimus. Opiskelija-asunnoissa sähkö sisältyy usein vuokraan, mutta yksityiseltä vuokrattaessa ei automaattisesti. Markkinoilla on useita eri sähkönmyyjiä ja erilaisia sähkösopimuksia, joten sähkösopimus kannattaa aina ehdottomasti kilpailuttaa ja vertailla eri vaihtoehtoja huolellisesti.

5 vinkkiä omaan kotiin muuttavalle nuorelle:

1. Solmi vuokrasopimus aina kirjallisena, ota selvää vuokralaisen oikeuksista ja vastuista. sekä vuokranantajaa että taloyhtiötä kohtaan.
2. Muista tehdä muuttoilmoitus Postiin, Digi- ja väestötietojärjestelmään sekä taloyhtiölle.
3. Tee sähkösopimus ja tarkasta, tuleeko taloyhtiöön laajakaistanetti, jota voi hyödyntää.
4. Muista kotivakuutus, joka on asukkaalle tärkeä turva vahinkotilanteissa.
5. Budjetoi ja seuraa taloutta, jotta ei tule yllätyksiä. Muista maksaa laskut ajallaan, jotta vältyt luottohäiriömerkinnöiltä.

Artikkeli Syksyllä taloyhtiöihin muuttaa paljon uusia asukkaita – moni muuttaa ensimmäistä kertaa asumaan yksin julkaistiin ensimmäisen kerran Isännöintiliitto.

Jaa tämä artikkeli
tasotalo

Tasotalon tietopankki tarjoaa kattavan tietopaketin asumiseen liittyvistä aiheista tarjoten ohjeita ja vinkkejä asukkaille, osakkaille ja hallituksen jäsenille.

Samalla saat kattavan kuvan siitä, miten Tasotalon ammattitaitoinen isännöintipalvelu helpottaa arkeasi ja tehostaa taloyhtiön hallintoa.

Lisää julkaisuja

Joulukuusen hävittäminen taloyhtiössä

28.12.2023

Joulukuusen hävittäminen saattaa mietityttää kaupunkikodissa. Asukkaiden kannattaa seurata tiedotusta aiheesta, ja taloyhtiön hallituksen puolestaan huolehtia, että kuusen hävittämisohjeet ovat selkeät…

Asiakaspalvelu

Arkisin klo 9:00 – 16:30
Puh. 029 123 5000
palvelu@tasotalo.fi

Toimistot

Rautatienkatu 20, 15110 LAHTI
Kampinkuja 2, 00100 HELSINKI