liukastuminen taloyhtiön pihalla

Tiedote: Jos taloyhtiön pihalla sattuu henkilövahinko

Tähän aikaan vuodesta jalkakäytävät ja piha-alueet ovat monesti liukkaita ja kiinteistön alueella tapahtuvalle henkilövahingolle on suurentunut riski.

Mikäli tällainen henkilövahinko kaikesta liukkaudentorjuntatyöstä huolimatta tapahtuu, on tapahtuneesta hyvä ilmoittaa meille viipymättä, vaikka alkuun vaikuttaisi siltä, että vahingonkärsineen vammat eivät ole pahoja, eikä hän ole vaatimassa tapahtuneesta korvausta. Henkilövahingoissa on aina riski, että asiaan palataan myöhemmin, kun selviää, että vammat ovatkin ensin ilmoitettua vakavammat. Koska vahinkoilmoituksen teossa on vuoden aikaraja, on mahdollista, että vahinkoilmoitus myöhemmin tehtynä katsotaan vanhentuneeksi.

Kun isännöinti ilmoittaa vakuutusmeklarille vahingosta, vakuutusasiantuntija arvioi mitä vakuutusta vahinkotilanteessa kannattaa käyttää, ja onko tapauksesta syytä tehdä vahinkoilmoitus heti.

Tasotalolla palvelemme kaikkina arkipäivinä klo 9.00-16:30 mukaanlukien joulun ja uudenvuoden välipäivät.

Jaa tämä artikkeli
tasotalo

Tasotalon tietopankki tarjoaa kattavan tietopaketin asumiseen liittyvistä aiheista tarjoten ohjeita ja vinkkejä asukkaille, osakkaille ja hallituksen jäsenille.

Samalla saat kattavan kuvan siitä, miten Tasotalon ammattitaitoinen isännöintipalvelu helpottaa arkeasi ja tehostaa taloyhtiön hallintoa.

Lisää julkaisuja

Voiko taloyhtiö palkata vartijan?

4.12.2023

Vartija taloyhtiölle? Securitaksen myynti- ja markkinointijohtaja Petri Mönkkösen mukaan taloyhtiöt voivat yritysten tapaan hankkia vartijan huolehtimaan tilojensa turvallisuudesta. Ennen vartiointisopimuksen…

Lunta parvekkeella

19.1.2023

Lumi pois parvekkeelta! Talven aikana lunta voi helposti kertyä parvekkeelle. Osakkaiden vastuulla on huolehtia lumien ja roskien poistamisesta parvekkeilta. Suuret…

Asiakaspalvelu

Arkisin klo 9:00 – 16:30
Puh. 029 123 5000
palvelu@tasotalo.fi

Toimistot

Rautatienkatu 20, 15110 LAHTI
Kampinkuja 2, 00100 HELSINKI